Katujen puhdistus


Katujen puhdistus on tärkeää vuodenajasta riippumatta.

Katujen puhdistuksessa tulee huomioda ilmanlaatu

Maailmalla puhutaan paljon huonosta ilmanlaadusta ja katupölyn vaaroista. Meillä Suomessa ilmanlaatu on suhteellisen hyvä, joten aihe ei välttämättä usein ole pinnalla. Ilmanlaatua heikentävät kuitenkin Suomessakin esimerkiksi liikenteen aiheuttamat päästöt sekä katupöly.

Me Lakaisutekniikassa olemme perehtyneet katupölyn syntymiseen ja siihen, miten sen leviäminen voitaisiin estää. Katuja puhdistettaessa katupölyä nousee väistämättä ilmaan, mutta sen määrä on mahdollista minimoida hyvän laitteiston ja ammattitaitoisen tiimin avulla.Haluamme osaltamme helpottaa erityisesti niiden henkilöiden elämää, jotka reagoivat katupölyyn herkästi.

Ota yhteyttä

Miksi katujen puhdistus kannattaa tilata Lakaisutekniikalta?

Lakaisutekniikka perustettiin vuonna 1986 ja meillä on noin kolmenkymmenen vuoden kokemus alalta. Katuja puhdistetaan ympäri vuoden. Teemme katujen puhdistukset ja muut ylläpitopalvelut ammattimaisesti oman väen pitkällä kokemuksella. Panostamme pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja haluamme tarjota asiakkaillemme alan parasta ja osaavinta palvelua. Katujen puhdistus hoidetaan siis ammattitaitoisesti hyvillä työkoneilla ja työkaluilla.

• Meillä on vuosikymmenten mittainen kokemus alalta.
• Nykypäivää vastaavat tehokkaat työkoneet ja työkalut.
• Olemme sijoittuneet erinomaisesti monenlaisissa katupölytutkimuksissa.
• Kaikilla työntekijöillämme on kiven kova ammattitaito.
• Luotamme aina oman väen osaamiseen.

Katujen puhdistus käden käänteessä Lakaisutekniikan suorittamana.

Me olemme erikoistuneet vuosikymmenten saatossa katujen puhdistukseen ja niiden ylläpitoon. Keväisin puhdistamme ja imulakaisemme kadun hiekasta ja sepelistä. Katujen puhdistus vie oman aikansa mutta me teemme sen laadukkaasti ja nopeasti asiakkaan aikataulujen mukaisesti. Talvisin auraamme kadut lumesta ja hiekoitamme tiet. Puhdistus ei lopu kesällä tai syksyllä, vaan jatkuu ympäri vuoden erilaisilla ylläpitotehtävillä.

Keväisin hiekoitushiekka ja sepeli imetään ylös kaduilta tehokkailla työkoneillamme, jonka jälkeen katuja ylläpidetään harjaamalla ja pesemällä. Näin hiekka saadaan kaduilta pois ja katupöly hallintaan. Ei siis enää sankkoja katupölypilviä vaan hallittua kadun puhdistusta Lakaisutekniikan suorittamana.

Puhdistamme kadut oikeanlaisilla työkoneilla ja välineillä.

Olemme satsanneet nykypäivää vastaaviin työkoneisiin ja koulutamme henkilökuntaamme jatkuvasti. Meiltä löytyy mm. pieniä ja suuria lakaisukoneita kaikenlaisiin katujen ja pyöräteiden puhdistustöihin. Lisäksi meillä on pyöräkuormaajakalustoa, harjalaatikoita ja lumityökaluja. Pyöräkuormaajamme ovat olleet kovassa käytössä varsinkin talvisin. Hyvien harjakoneiden ja ammattilaisten ansiosta olemme pärjänneet hyvin katupölytutkimuksissa ja siitä olemme erityisen ylpeitä. Me myös vuokraamme pyöräkuormaajia ja lakaisukoneita, ota yhteyttä ja kysy lisää!

Työt tarvittaessa koko Uudellamaalla

Toimimme pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla mutta tulemme myös muualle Uudellemaalle. Meitä käyttävät mm. kaupungit, kunnat, yritykset, huoltoyhtiöt ja yksityiset asiakkaat. Meillä on siis tuhansia tyytyväisiä asiakkaita ja osalle heistä olemme tehneet puhdistustöitä ym. peräti yli kolmekymmentä vuotta. Liity Sinäkin tuhansien tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon ja olet taatusti tyytyväinen. Lue lisää puhdistuspalveluistamme sivulta: www.puhdistuspalvelut.fi/.

Lakaisutekniikka INFRA Oy - ota yhteyttä ja kysy lisää.